etusivu
Alkuun Ensimmäinen osa Toinen osa Kolmas osa Neljäs osa Viides osa Kuudes osa Seitsemäs osa Kahdeksas osa Yhdeksäs osa Kymmenes osa Kymenlaaksolaiset tavoittelivat plakettisijoja Yhdeksäs Jukolan viesti suunnistettiin Haminan Tarmon isännyydessä Ravijoella 1.-2.6.57. Ensimmäistä kertaa Jukolalla oli suojelija - maaherra Artturi Ranta - ja kartta kisakeskuksesta käsiohjelmassa. Vaihtopaikkoja oli kaksi, jotka olivat kolmen kilometrin etäisyydellä toisistaan. Kartta oli suurpiirteinen topografikartta 1:30.000 eli tyypillinen kymenlaaksolainen. Lähtölaukaus ammuttiin jo klo 21.30. Pian maastosta tuli sykähdyttävä tieto: KyS:n Paavo Nygren yksin kärjessä. Alussa oli kaksi pitkää, noin 4 kilometrin rastiväliä. Lopussa Nygrenille tuli pieni virhe ja KyS vaihtoi toisena. Muutenkin laaksokunnan joukkueiden viesti kulki alussa hyvin. Tästä kertovat sijoitukset vaihdoittain: KyS 2-4-5-7-18-17-12, Kouvolan Urheilijat 4-8-6-1-14-18-14 ja MyKV 5-5-3-37-39-35-37. Kymmenen joukkuetta palkittiin plaketeilla, lisäksi paras ruotsalainen IF Thor - 11:s. Olin itse viidennellä osuudella. Pudotin sijoitusta, sillä Norjan kilpailumatkan jälkeen eivät pelanneet pää eivätkä jalat. IK Örnen järjesti Jukolan 10-vuotisjuhlakilpailun 31.5.-1.6.58 Karkkilassa, keskellä sähkötöntä korpea. Ensimmäistä kertaa Jukolassa suunnistettiin suomalaisella peruskartalla1:30.000, joka oli tarkkuudessaan eri tasoa kuin topografikartat. Voiton vei maanmittareiden seura XYZ Osmo Niemelän ankkuroimana. Hän lähti toisena, ohitti pian Tampereen Pyrinnön ja leimasi itse väliaikarasteilla rastimiesten vielä nukkuessa. Hänestä ei saatu tietoa, kunnes viimeinen rasti kuulutti XYZ:n lähestyvän. Asikkalan Raikas oli toinen 12 minuuttia jäljessä. MyKV:n Lauri Nikkanen oli ensimmäisessä vaihdossa kuudes, vain 58 sekuntia ykkösestä. Toisella osuudella MyKV:kin putosi kärkijoukosta, josta muut Kymenlaakson seitsikot olivat kadonneet jo avausosuudella. Seurasin Niemelän maaliintulon ja lähdin vaihtopaikalle, jolta 2-joukkueemme oli päässyt ankkuriosuudelle lähes 42 minuuttia aiemmin. Tavoitin kakkosen ankkurin ja hävisin Niemelälle osuusajoissa vain kolme minuuttia, mutta loppusijoitus 43:s ei ilahduttanut. Suunta-Sepot ja Karkun Karku tarjosivat Vammalan Jukolassa 6.-7.6.59 eräitä uutuuksia. Viestiväline sisälsi kaikkien osuuksien kilpailukortit, kymmeniä metrejä pitkä tulostaulu ja lumiaita vaihtoaluetta rajaamassa. Ankkuriosuudella koin elämäni pisimmän Jukolan rastivälin 5,6 kilometriä ja pisimmän loppuviitoituksen maaliin 1,4 kilometriä. MyKV:n Jukola-seitsikko oli tuolloin nopsa jaloistaan. Kaikki juoksivat ratatonnin reilusti alle kolmen minuutin. Plakettisija häämötti aina toisesta osuudesta lähtien. Lauri Nikkanen pääsi ankkuriosuudelle kymmenentenä kannoillaan HS:n Juhani Salmenkylä. Ei ollut MyKV:n vuoro vielä. Eroa plakettisijaan (15:s) ja Kymenlaakson ykköseen, Vehkalahden Veikkoihin jäi reilu minuutti. Asikkalan Raikas Aulis Kivistö ankkurinaan oli ylivoimainen. KyS oli 24:s. Kouvolan Urheilijat pisti XII Jukolan viestin 4.-5.6.60 liikkeelle Kouvolan Vahermäestä, josta yhden vaihdon jälkeen oltiin Rapoveden pohjoispuolella Toikkalassa. Nykyinen valtatie 15 halkaisee silloisen kisakeskuksen alueen. Kilpailukartta 1.30.000 oli piirretty ilmavalokuvien mukaan ilman maastomittauksia. Kouvolassa koettiin kisalauantaina kauhunhetki, sillä karttoja Sanomapainosta ei ollut tullut Kouvolaan, vaikka ne oli lähetetty maanantaina. Erkki Pekkanen jäljitti ne Oulusta. Lentokone lensi Utista Ouluun ja karttapaketin kanssa takaisin. Ratamestarit pääsivät piirtämään rastinsa viime tipassa. Toikkalassa kolme kymenlaaksolaisjoukkuetta ylsi plaketeille: 15) VeVe, 18) MyKV ja 19) KyS. MyKV:n viestiä kuljettivat Simo Hasu, Pauli Porvari, Veikko Hasu, Pertti Heikkilä, Hannu Huusari, Pekka Hasu ja Lauri Nikkanen. Yhytin Pertti Heikkilän aivan 4-osuuden (13,3 km) lopulla ja tämän jälkeen MyKV ja KyS etenivät lähes tasatahtia kohden ensimmäistä Jukolan plakettisijaansa. Anjalankoskelta MyKV:n lisäksi Jukolaan osallistuivat Inkeroisten Terho, Enäjärven Urheilijat ja Sippolan Kunto. Eivät sijoittuneet 70 ensimmäisen joukkoon. Joukkueita lähti 132, joista 21 keskeytti. Helsingin Suunnistajat voitti ja HS vei myös kiertopalkinto Viestipojan omakseen.. Seppo Bütt
Kaukametsäläinen 117
Sippu-Jukola 2005 Anjalankoskella 18.-19.6.2005
design by muotoari | webmaster@jukola2005.net